Arviossa 24 x Saku Originaal

Sessionable beers, eli suomeksi jynkytettävät oluet, oli viime vuoden huonoin trendi: en koskaan ymmärtänyt logiikkaa jossa mausta tinkimällä pyritään päästä jynkyttämään useampi olut. Toki mukaan mahtui maistuvia poikkeuksiakin, mutta mitä jos silti pyrittäisiin tästä trendistä eroon ja pysytään ihan rohkeasti niissä tupla-ipoissa?

Oma suhteeni oluisiin on kuitenkin aina ollut samanlainen kuin showpainijoilla tuoleihin - pääasiassa ei ole niiden korrekti käyttötarkoitus, vaan tarkoitus saada pää kipeäksi. Ajassa mukana oleva ja trendien aallonharjalla surffaava blogistimme päätti kuitenkin jynkyttää oikein kunnolla ja selvittää, onko tässä mitään järkeä - eli sessioarviossa Saku Originaal x 24.

Vielä tässä vaiheessa idea tuntui hyvälle

• Saku Originaal
• Panimo: Saku Õlletehas 
• Tyyli: Lager
• Alkoholi: 4,4 % 
• Promillet juodessa: Vaihtelevasti
• Suositus: Mökillä huonossa seurassa, muiden juomien loputtua

(Varoitus: arviot tehty suurimmaksi osaksi livenä, loppuillan tekstejä piti vähän dekryptata.)

1. Vaikeaa sanoa paljon näille bulkkikaljoille pitäisi antaa yleensä arvosanaksi. Untappdiin oli merkitty 1,5 joten otetaan se sitten baselineksi.
2. 1,5 - ei muutosta. Mutta pitäisikö perusarvostelun olla korkeampi? Eihän tämä hyvää ole, mutta ei tämä nyt sentään hapanolutta ole.
3. Aamupalaksi munaa, pekonia ja hedelmiä, ruokajuomana Saku. Selvästi parempaa, 2,0.
4. Gintonic maistui hyvälle - olut selvästi huonompi. 1,0
5. Vaimo tuli hiihtolenkiltä, tuli joku sympatiahiki niin olutkin maistui taas paremmalle. 1,75
6. Taitaa eilisilta painaa hartioilla kun tuli jo ensimmäinen vahinko, puolet kaatui tiskipöydälle joten luonnollisesti 0,75.
7. Toinen vahinko heti perään, otin jääkaapista toisen, erehdyttävän samannäköisen bulkkilagerin. Piristävä maku, 2,0.

8. Takaisin Sakuun, pienen harharetken jälkeen taas hieman parempaa. 1,75
9. Ruuanlaittokaljaksi yllätysveto: Saku. Pientä närästystä havaittavissa, hieman hajottaa jo. 1,25
10-11. Ruokana hirvipaisti, perunamuussia ja jotain metsämarjoja - Sakun monimutkaiset nyanssit pääsee taas oikeuksiinsa. 1,75
12. Närästys puskee kahta kauheammin, olut maistuu kauhealle ja reisissä hapottaa kun vaimo kävi taas hiihtolenkillä. 0,75
13. Tieteen ja blogin kunniaksi pitää uhrautua, mutta en tiedä kauanko enää pystyn - sisäelimet huutaa armoa, sydän pakottaa jaksamaan. Kaapissa on vain hapanoluita joten pakko jatkaa tällä tiellä. 0,5

Illan viimeinen ja aamupala olivat tällä kertaa identtiset.

14-16. Join hapanoluita, maistui aivan käsittämättömän hyvälle. Näinkö niistä alkaa pitämään - ajetaan ihminen epätoivon ja hulluuden partaalle, jonka jälkeen Saatana tarjoaa pikkusormen? Annoin kaikille arvosanaksi yli 3, käsittämätöntä.
16-18. Ajatus Sakusta tuntuu vieläkin huonolta, juon 2 gintonicia.
19-21. Sauna lämmin, Saku kylmä - monimutkainen makupaletti pääsee taas kerran oikeuksiinsa, olut paranee samassa suhteessa saunan lämpötilan kanssa. 1,75 / 2 / 2,25
22-23. Yritän paistaa blinejä, havaittavissa pientä vaikeutta silmä-käsi -koordinaatiossa. 1,5
24-25. Blinien kanssa tietysti muutamat vodkaryypyt, suudesin positiivisena puolena Saku maistuu aivan uudelta oluelta. 2,25
26. Pientä vaikeutta myös muussa koordinaatiossa: kaadun pihalle, luonnollisesti läikyttämättä olutta. 1,5
26. Ensimmäiset merkit koko kehon laajuisesti systeemivirheestä, yritän jatkaa tieteen nimissä koska kaapissa on vielä muutama olut. 1
27. Kaadun uudestaan, ymmärrän jättää kokeen ja viimeiset 3 olutta kesken. 2 buranaa viimeisen Sakun kanssa, en ymmärrä mikä pointti tässä kaikessa oli. 0,5

Ja mitä tästä kaikesta opimme? Tuskin paljon muuta kuin sen, että 21 nautitun oluen keskiarvoksi tuli tasan 1,5 joten pakko se on uskoa että se on sopiva arvosana.

Olutkokkailua: Amerikkalaishenkinen chili

Lämmin chili ja kylmä olut on loistava yhdistelmä tänne kylmään pohjolaan helpottamaan talvimasennusta. Resepti on aika vapaasti muokattavissa raaka-aineiden suhteen vaikka täysin vegaaniseksi, ainoastaan chipotle-chilit abodo-kastikkeessa on ainoa pakollinen aines. Käsittämätöntä kamaa, pistäisin tippana tulemaan suoneen jos pystyisin.

La Costena... (kuolaa)

• 400g jauhelihaa
• Chorizoa
• 2 sipulia
• 4 valkosipulinkynttä
• paprika
• 5 tomaattia
• chilejä abodo-kastikeessa maun mukaan, käytin about puolet
• 2 prk tomaattimurskaa
• 2,5 dl olutta
• lihafondi/liemikuutio
• savupaprikaa
• kuminaa
• ruskeaa sokeria
• suolaa
• pippuria
• (ranskankermaa ja juustoraastetta koristeeksi)

Kaada noin puolet oluesta lasiin kokkiveroksi. 

Paloittele chorizo paloiksi, paista nopeasti pannulla että saavat vähän väriä, ota pois ja ruskista jauheliha samalla pannulla.

Kuullota kattilassa sipulia ja valkosipulia muutama minuutti, lisää paprika ja jatka paistamista, lisää tomaatit ja anna muhia 5 minuuttia, lisää paistettu jauheliha ja chorizo.

Halkaise chilit ja poista siemenet (tai käytä siemenineen jos haluat lisää potkua), paloittele pienemmiksi ja viskaa kattilaan chilit, reippaasti abodo-kastiketta ja loput mausteet.

Lisää tomaattimurskat, olut ja fondi/liemikuutio, anna hautua miedolla lämmöllä vähintään tunti, mielummin kauemmin jos ei nälkä pääse yllättämään. Kauho lautaselle, koristele ranskankermalla ja juustoraasteella (Monterey Jack on varmaan perinteinen, käytin Goudaa) ja nauti oluen kera.

Paska kuva, hyvää ruokaa

- Käytin tällä kertaa jauhelihaa ja chorizoa, yllättävän hyvin sopi ja vähensi reippaasti kokkausaikaa. Jos käytät esim. kassleria niin varmaan 3 - 5 tuntia pitää haudutella.

- Chipotle-chilit abodo-kastikkeessa, sanoinko jo kuinka päräyttävää kamaa tää on?

- Olueksi otin tarkoituksella kevyemmän juoman ettei se hallitsisi liikaa makua, mutta eihän se tässä maistunut käytännössä ollenkaan - loistavaa olutkokkailua. Joku täyteläisempi stoutti tai vähemmän tomaattia ja enemmän olutta toimii varmaan paremmin jos haluaa enemmän maltaista makua. 

Sonnisaari: Punk Metal Jacket ja punkkarit humalaan

Kiljut vaihtui ipaan

• Punk Metal Jacket IPA
• Panimo: Sonnisaari
• Tyyli: IPA (American)
• Alkoholi: 6,7 % 
• Promillet juodessa: ~1,0 ‰
• Suositus: Descendentsin levyä kuunnellessa, kiljujen loputtua

Jatketaan näköjään vanhan liiton meiningeillä, Stud Islandin poppoo oli tapansa mukaan tehnyt hyvän oluen, joka tällä kertaa "ei sisällä laktoosia eikä nakukauraa, Conan-hiivaa saatika hedelmää missään muodossa." Mutta eihän niitä välttämättä tarvitakaan!

Aika kevyet hedelmät sekä tuoksussa että maussa, tiukat maltaat hallitsee makua, katkeroa on mukavasti ja humalat nousee vielä hyvin esille. Täytyy kyllä myöntää, että on varmaan tullut juotua liikaa kaikkia lastenmehuja kun nämä perinteisemmät ipat maistuu pitkästä aikaa. 3,75 / 5

Mutta oletpa sitten punkkari tai junkkari, jossain vaiheessa meidän kaikkien pitää kasvaa, tai ainakin esittää kasvavamme, aikuiseksi. Olut harrastuksena alkaa kuitenkin jo olemaan käytännön valtavirtaa ja oman, hyvin rajatun etnografisen tutkimuksen perusteella olen tehnyt teorian...

Yli kolmikymppisen olutharrastajan -starttipakkaus loukkasi mua jollain syvällisellä tasolla

Teoria keski-ikäistymisestä

Kun suomalainen mies ylittää maagisen 30-vuoden rajan, on edessä vääjäämätön kriisi. Oman kuolevaisuuden ymmärtäminen, avio-onni, haikaran vierailu ja huonosti nukutut yöt ajavat miehen epätoivoisiin tekoihin. Kriisiin on kaksi ratkaisua: joko alat juoksemaan (eri asia kuin hölkkääminen, kts. 80-luku) tai juot kaljaa.

Juoksemisen aloittaminen on helppoa: ostat kaupasta ylihintaiset juoksukengät, hengittävän vaatekerraston ja alasuojan oravia varten. Oluenjuonti taas on hankalampaa: kaupassa hävettää ostaa menestyjän salkku Karjalaa, närästys hiipii jo neljännen törpön jälkeen ja vaimokin ihmettelee tyhjien tölkkien määrää tiskialtaan alla.

Mutta onneksi on käsityöläisoluet! Siirtyminen kaljanjuojasta olutharrastajaksi tarjoaa monenlaisia etuja: pari saunan jälkeistä tai futisolutta ovat miellyttävimpiä kun prosentteja on 10, huppu heiluu ihan huomaamatta muutaman tupla-ipan jälkeen ja aina on hyvä syy ostaa kaupasta olutta, "ihan vaan maistellakseni."

Mutta kuten kaikissa muissakin harrastuksissa, tämäkin pitää vetää överiksi. Ensimmäinen kerta SOPP-festareilla iskee tajuntaan kuin kiinalaiset kivet, jonka jälkeen on pakko saada aina vain isompia annoksia: HBF, CBH, CBS ja muut epämääräiset akronyymit avaavat maailman, jonka rajana on ainoastaan lompakon paksuus ja jossa järkevän harrastuksen ja humalahakuisuuden välinen raja on niin hyvin, hyvin pieni.

En ole ihan varma oliko tässä teoriassa joku pointti, mutta olkoot se vaikka tämä: on olemassa kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka haluavat juosta ja niitä, jotka haluavat juosta kohti hautaa.

Kaikki mummoni west coast ipat

Yksi raivostuttavimmista asioista (ruoka)blogeissa on nykyinen tyyli kertoa ummet ja lammet jostain keksitystä lapsuuden muistosta tai täysin asiaan liittymättömästä yksityiskohdasta, jolla pyritään validoimaan viiden sivun päästä löytyvä kahden sanan keksiresepti. Ensimmäisen postaukseni jälkeen tajusin käytännössä syyllistyneeni samaan, mutta koska asia sentään liittyi jotenkin aiheeseen niin ohessa paranneltu versio.


Kaikki mummoni west coast IPA:t

Isovanhempani kuolivat ollessani vain 7-vuotias, joten muistikuvani heistä ovat hyvin minimaaliset. Humalaiset muistikuvat baareista ovat jo aikoja sitten syrjäyttäneet suurimman osan lapsuusmuistoistani, mutta en ikinä unohda sitä tunnetta mikä tuli vastaan astuessani vanhan rintamamiestalon ovesta sisään - humalan ja maltaiden tuoksu huumasi jo ulkoeteisessä.

Muistan jo hyvin pienenä istuneeni mummon kanssa keittiössä hänen tehdessään kalakukkoa ja nauttien noita hedelmäisiä Amerikan herkkuja. IBU tai kantavierre eivät minulle vielä silloin paljon sanoneet, mutta muistan seuranneeni haltioituneena kuinka mummoni mestasi muikkuja ja joi Pizza Portin ja Sierra Nevadan ipoja toinen toisensa perään.

Mummoni, minä ja IPA (ca. 1983)

Pappani ei sitä vastoin koskaan IPA:lle lämmennyt, vaan nautti mielummin The Brueryn tynnyrikypsytettyjä stoutteja ja vaikka se sinällään erottikin isovanhempani toisistaan, oli rakkaus Kalifornian humaliin myös yhdistävä tekijä noille kahdelle Karjalan evakolle.

Vaikka muistoni mummosta ovat hyvin rajalliset, en koskaan unohda yhtä elämänohjetta jonka hän antoi minulle kylmänä talviaamuna '87: "Älä sie poeka muuta ku west coastia juo, muuten nuuttipukki sulle hapanoluita tuo."

Jos pystyn tämän elämänohjeen mukaan elämään, ja toivottavasti vielä jälkikasvulleni tämän ilosanoman eteenpäin antamaan, ei mummoni rakkaus länsirannikon IPA:an ollut turha.

'Murica, fuck yeah!

• Union Jack IPA
• Panimo: Firestone Walker
• Tyyli: IPA (American)
• Alkoholi: 7,0 % 
• Promillet juodessa: 0 ‰
• Suositus: Mummon kanssa karjalanpiirakoita rypyttäessä

Heti ensi hörpystä lähtien huomasi, että kyllä se mummo tiesi mistä puhui. Hämäävästä nimestä huolimatta perinteinen west coast ipa, iskee naamariin kuin Korkeajännitys kymmenvuotiaalle.

Humalan nimeen vannovassa oluessa perinteisiä länsirannikon aromeja: sitruksinen, greippinen ja makeahko, jossa katkeruus tulee jälkimainingeissa hyvin esiin.

Kovat arvostelut ratebeerissä sai jo innostumaan, mutta ei tämä nyt mitään maailmaa mullistava ollut. Oikein hyvä ipa, joisin kyllä mielellään toistekin.

3,75 / 5

Omnipollo / Buxton Brewery: Yellow Belly ja Omnipollon dissausta

Onhan se nyt niin, että Omnipollon oluet on ylihintaista paskaa jolla rahastetaan hipstereitä.

Muita ajan hermolla olevia olutblogeja seurattuani tulin siihen tulokseen, että jokaisen itseään kunnioittavan oluenharrastajan pitää haukkua Omnipolloa tasaisin väliajoin, joten ajattelin hoitaa asian heti alta pois. Asiassa on vain yksi ongelma - minä pidän Omnipollon oluista.

Ei tämä varmaan kauhean radikaali mielipide ole, mutta vaikka kuinka niitä kehuttaisiin asiaan liittyy aina mutta: "Parhaita oluita mitä olen juonut, mutta olihan se kallista / mutta onhan nää yliarvostettuja / mutta vitutti odottaa, kun tuulipuvut jonotti jotain muuta olutta kuin tätä yhtä elitistien hyväksymää imperial stouttia."

Oon monesta kritiikin kohteesta kyllä samaa mieltä, ainakin joidenkin eksperimenttien idea tuntuu menevän heittämällä yli (Vanilla Flippin' Burgers and Fries -ipa, joka ei maistu niistä millekään?) ja jotkut nyt on vaan on juomakelvotonta kuraa, mutta silti Omnipollo on niitä harvoja panimoita jonka oluita voisin napata umpimähkään hyllystä mukaan tietäen, että tuskin tulen pettymään.

Onhan se hauskaa naureskella olutfestareilla Omnipollon teltalla olevaa saatanallista paniikkia, kun vieressä on Cervisiamin tyhjä jono ja tarjolla erittäin hyvää saatanallista paniikkia, mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi on? Jos Omnipollon missio oli saada ihmiset avarakatseisemmaksi eri olueiden suhteen, sanoisin että hyvin onnistuttu. Ja vaikka ei olisikaan onnistunut, kuka minä olen sanomaan mistä ihmiset saavat nauttia - jos saisin, olisin jo kieltänyt hapanoluet lailla.

Olisinpa ollut yellow-bellied tätä korkatessa

• Panimo: Omnipollo (Buxton) 
• Tyyli: Imperial Stout
• Alkoholi: 11,0 %
• Promillet juodessa: ~2,5 ‰

Viimekertaiselta Tallinnan reissulta tuli mukaan jos jonkinmoista herkkua, joista Omnipollo / Buxtonin Yellow Belly oli yksi. Suunnitelma säästellä tätä nimenomaista jumalten nektaria jotain erikoistapausta varten koki kuitenkin merkittävän takaiskun, kun humalaminäni sai hienon idean korkata tämän illan viimeiseksi - kaikkihan tietävät että juuri tässä mielentilassa maut ja aromit nousevat hienosti esiin.

Muistikuvat: tuoksui ja maistui hyvälle, hämärät muistikuvat suklaasta, toffeesta ja kahvista sekoittuvat mukavasti muistikuviin sohvalle torkahtelemiseen. Untappdiin oli merkitty 4,5 joten pitää uskoa että hyvää oli. 14/10 arvoinen kokemus, tuhlaan mielelläni 10 euroa uudestaan 

Blogosfääriin, mars!

Pitkän harkinnan jälkeen sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja päätin yhdistää kaksi rakasta harrastusta, oluet ja kirjoittamisen. Viime vuosina jälkimmäinen on jäänyt pahasti ensimmäisen varjoon, ja koska twitterissä hupsutteleminen on jo niin passé eikä kirjan kirjoittamiseen ole aikaa tai itsekuria, tuntui blogittaminen hyvältä välimuodolta.

Jos odotat näkeväsi hyviä, analyyttisiä ja syväluotaavia olutarvosteluja, suosittelen siirtymään asiantuntevimpien olutharrastajien blogeihin. Jos taas haluat viiltävän kriittisiä, ironisia ja itsereflektoivia tekstejä puoliammattimaisen alkoholistin elämästä, juomisesta ja yhteiskunnan tilasta - suosittelen silti siirtymään johonkin muuhun blogiin. Tässä blogissa tulee todennäköisesti olemaan semmoista dadaa, että Matti Nykänenkin olisi kateellinen.

Omassa lasissa pyörii suurimman osan ajasta IPA:t sen eri muodoissa, mutta en sylje kuppiin kuin korkeintaan joidenkin hapanoluiden kohdalla joita pyrinkin välttelemään kuin keskustahallitus vastuuta.

Cheers!

Klassikkoaloitus